Anu Vatunen

Ammatti: Osastonhoitaja
Koulutus: sairaanhoitaja (YAMK)
Ikä: 50v
Asuinalue: Kaurasmäki

Olen sanavalmis ja aikaansaava vastuunkantaja, perustan mielipiteeni aina faktoihin enkä ’jää junnaamaan samoihin uriin’ vaan kerrytän aktiivisesti lisää tietoa päätöksenteon tueksi. Työssäni leikkausyksikön esihenkilönä minua on kuvailtu diplomaattiseksi ja tunneälykkääksi bossladyksi. Itselleni on tärkeää huolehtia, että jokaiselle kohtaamalleni ihmiselle muodostuu sellainen tunne, että on hyväksytty ja arvokas juuri omana itsenään ja että kokee tulleensa kuulluksi ja kuuluvansa osaksi yhteiskuntaamme. Minulle rakkaita ovat kotijoukot, koiruus ja kaverit, harrastuksista mieluisimpia mökkeily, musiikki ja meri.

Ylöjärven tulee turvata taloutensa ja siten asukkaidensa hyvinvointi satsaamalla asumisen ja yrittämisen kehittämiseen. Palveluiden tasapuolista saatavuutta tulee kehittää. Luonto ja innovatiivisuus ovat valttimme. Nuoret mukaan päätöksentekoon! Sananvapaus kulkee käsi kädessä sananvastuun kanssa. Teesini kuntavaaleissa: turvallisuus, tulevaisuus ja talous. Lue lisää ajatuksiani kotisivuiltani.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa, jossa viestimme ajankohtaisista asioista:

© Kokoomuksen Ylöjärven Kunnallisjärjestö

Puheenjohtaja Karita Jäppinen
karita.jappinen@ylojarvi.fi
050 599 2995