Skip to main content
x
Katariina Blom

20 vuotta, Kortteen alue

Vaikka olen ensimmäistä kertaa ehdolla, tulen järjestö- ja kuntavaikuttajaperheestä jo kolmannessa polvessa. Kotona olen seurannut läheltä esimerkiksi erilaisissa järjestöissä toimimista ja niissä vaikuttamista sekä päätöksentekoa, ja saanut kysyä ja keskustella yhteiskunnallisista asioista. Olen myös aina ollut kiinnostunut siitä, mitä ympärilläni tapahtuu, joten olen lukenut esimerkiksi Aamulehden joka aamu siitä asti kun olen osannut lukea. Olen myös ottanut Suomen Laki -kirjan käteen ensimmäisen kerran jo yläasteikäisenä omasta kiinnostuksesta sitä kohtaan. Tulevaisuudessa näen itseni opiskelemassa oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja sitä kautta töissä lain parissa. Vapaa-aikani on nuorempana kulunut suurimmaksi osaksi kilpaurheilussa, lajinani joukkuevoimistelu. Vielä tälläkin hetkellä se on iso osa arkeani valmentamisen muodossa. Valmennan kahta mahtavaa 14-16 vuotiaiden kilpasarjan kärkipään joukkuetta sekä toimin joukkuevoimistelussa tuomarina.

Facebook
Twitter

Teknisen lautakunnan vj.