Ilman kestävää taloutta meillä ei olisi maailman parasta koulua, toimivaa terveydenhuoltoa tai hyvää joukkoliikennettä. Ilman ihmisiä ja yrityksiä, jotka tekevät ahkerasti töitä päivästä toiseen, luovat uutta ja tavoittelevat unelmiaan, meillä ei olisi asfalttia teillä, ei kirjastoautoa tai festareita. Emme huolehdi taloudesta itseisarvona, vaan siksi, että kestävä kuntatalous on elinehto palveluiden järjestämiselle ja heikoimmista huolehtimiselle.
Me haluamme kehittää Ylöjärven keskustaa vetovoimaisemmaksi. Tämä luo meille leveämmät hartiat turvata palvelut koko kunnan alueella. Tiivis ja elinvoimainen keskusta tuo kuntalaisten iloksi myös yksityisiö palveluja, kuten kauppoja ja ravintoloita, silltä tiiviissä keskustassa niille riittää asiakkaita. Tyhjässä ja harvassa keskustassa menestymisen edellytyksiä ei ole, sen voi nähdä omin silmin tyhjien liiketilojen määrästä.
Ylöjärven tulee toimia siten, että Ylöjärven kaupunki on kuntalaisia ja yrityksiä varten, ei toisinpäin. Me ylöjärveläiset olemme kunta, ja se tulee muistaa kaikessa päätöksenteossa.
Millainen sinä haluaisit Ylöjärven olevan tulevaisuudessa?
Antti Järvensivu
puheenjohtaja
