Kuntavaaliehdokkaamme
Matti Poikolainen

Ammatti: Diplomi-insinööri, yrittäjä
Ikä: 71v
Asuinalue: Kirkonseutu
Olen Matti Poikolainen, diplomi-insinööri ja yrittäjä Ylöjärven Kirkonseudulta. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kaksi aikuista tytärtä. Arvostan perheen ohella yrittäjyyttä, ahkeruutta ja työntekoa. Luonto on minulle tärkeä. Käyn mielelläni urheilu-, taide- ja kulttuuritapahtumissa. Kalastus on mieliharrastukseni, samoin lukeminen ja politiikan seuraaminen.
Olen työskennellyt paitsi omassa yrityksessäni, myös pienissä ja suurissa yrityksissä Suomessa ja ulkomailla. Miksi olen ehdolla ja juuri nyt? Haluan olla mukana vaikuttamassa kotikuntani tärkeisiin asioihin: viihtyisään ja turvalliseen asuinympäristöön, lasten ja nuorten hyvään tulevaisuuteen, koulutukseen ja harrastusmahdollisuuksiin sekä Ylöjärven elinvoiman vahvistamiseen. Ylöjärvestä pitää jälleen saada tulijoita houkutteleva asuinpaikka ja hyvä paikka työskennellä ja yrittää.
Haluan osallistua keskusteluun Ylöjärven tulevaisuudesta johdonmukaisesti, mutta rakentavasti. Ylöjärven kaupungin tulevaisuutta rakennetaan päätöksin joka vuosi. Muutoksissa tarvitaan joustavuutta ja jämäkkyyttä, mutta myös kykyä kuunnella muiden näkemyksiä. Elinvoimainen Ylöjärvi on paras tae kuntalaisten hyvinvoinnille.
Yhteystiedot:
poikolainen.matti.2025@gmail.com
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa, jossa viestimme ajankohtaisista asioista:
© Kokoomuksen Ylöjärven Kunnallisjärjestö
Puheenjohtaja Peer Haataja
peer.haataja@ylojarvi.fi
040 553 5535